Read Stepanin koodeksi by Tuomas Saloranta Samuli Antila Markus Harju Boris Hurtta Jussi Katajala Mixu Lauronen Anne Leinonen Heikki Nevala Online

stepanin-koodeksi

Mystinen kirja löydetään böömiläisestä hopeakaivoksesta 1400-luvulla, hussilaissotien jälkimainingeissa. Se toimitetaan jesuiittakollegiolle, jonka johtajan mukaan se saa nimekseen Stepanin koodeksi. Seuraavien vuosisatojen aikana Stepanin koodeksi kiehtoo ihmisten mieliä – oppineet tutkivat sen saloja, kirkonmiehet pyrkivät tuhoamaan sen sivuilta versovan pahuuden, keräilMystinen kirja löydetään böömiläisestä hopeakaivoksesta 1400-luvulla, hussilaissotien jälkimainingeissa. Se toimitetaan jesuiittakollegiolle, jonka johtajan mukaan se saa nimekseen Stepanin koodeksi. Seuraavien vuosisatojen aikana Stepanin koodeksi kiehtoo ihmisten mieliä – oppineet tutkivat sen saloja, kirkonmiehet pyrkivät tuhoamaan sen sivuilta versovan pahuuden, keräilijät hamuavat sitä kokoelmiinsa ja ahneuden valtaan joutuneet yrittävät hyötyä sen voimista. Mutta koodeksilla tuntuu olevan oma tahtonsa, ja se kylvää ympärilleen tuhoa, hulluutta ja kuolemaa.Tässä kirjassa Stepanin koodeksin vaiheista kertovat uusrahvaanomaisesta spekulatiivisesta fiktiosta (URS) tutut Samuli Antila, Markus Harju, Jussi Katajala, Mixu Lauronen, Heikki Nevala, Tuomas Saloranta, Tarja Sipiläinen ja Shimo Suntila, sekä Anne Leinonen ja Boris Hurtta....

Title : Stepanin koodeksi
Author :
Rating :
ISBN : 9789527021095
Format Type : Paperback
Number of Pages : 112 Pages
Status : Available For Download
Last checked : 21 Minutes ago!

Stepanin koodeksi Reviews

  • Hanna Morre
    2019-04-11 02:59

    Olen inspiroitunut! Todella inspiroitunut!!

  • Maria
    2019-04-08 03:51

    Tässä on tosi mielenkiintoinen perusajatus ja huolella mietitty pohja. Kyllä joillakin mielikuvitusta riittää. Kummastelin lukiessani, että miksiköhän olen jättänyt tämän niin pitkäksi aikaa lojumaan. Todennäköisesti, koska en yleensä koe kauhukertomuksia suorastaan omana lajinani. Mutta hyvä että joululoma kannusti lukemaan. Stepanin koodeksi viihdytti kokonaisen illan verran, mutta neljän sijaan kolme tähteä siksi, että kokonaisuutena enemmän lupaili kuin antoi. Aion ehdottomasti kuitenkin kaivaa kirjakasoistani Hopeoitu vainaja ja muita sivuja Stepanin koodeksista -antologian parin seuraavan illan huviksi.

  • Dare Talvitie
    2019-04-08 01:51

    Alunperin tämä tarinakokonaisuus kiinnosti minua, koska Kutna Horan hopeakaivos on todella hieno paikka. Idea eurooppalaisesta / suomalaisesta Lovecraft-tyylisestä kauhumyytoksesta oli myös houkutteleva.Alkupään novellit muodostavat näppärästi kootun kokonaisuuden. Kuitenkin mytologia alkaa loppua kohti tuntua hitusen ohuelta. Lovecraftin vahvuus - hänen aikansa tieteen löytämä ihmisen suunnaton mitättömyys kosmisten voimien edessä - ei enää varsinaisesti järkytä, ja ilman sitä tulee helposti olo, että tässä kierretään yhtä ainoaa ideaa, joka ei juurikaan pidemmälle kantaisi. Toisaalta, kirja on riittävän lyhyt, että tämä ajatus ei aivan ehdi alkaa häiritä.

  • Anu Korpinen
    2019-04-16 04:57

    Stepanin koodeksi kertoo mystisen, demonisia voimia herättelevän keskiaikaisen käsikirjoituksen vaiheista. Kirjassa on mukava tunnelma ja sen tarinat vetivät mukaansa.Kokonaisuus on usean kirjoittajan antologiaksi harvinaisen yhtenäinen, kirjailijoiden yhteistyö toimii saumattomasti ja novellien tarinat limittyvät toisiinsa. Ainoastaa Tarja Sipiläisen novelli Murretut eroittui enemmän joukosta, osoittaen että koodeksin tarinan voi siirtää varsin vaivattomasti myös internet-aikaan.Omia suosikkejani olivat kuitenkin Jussi Katajalan Ääni kellarissa ja Boris Hurtan Rosy Luxemburgové 3Jäin kyllä kaipaamaan tietoja koodeksin synnystä, sen tarkoituksesta ja filosofiasta, ja siitä miten se on alunperin joutunut Kutná Horan hopeakaivokseen. Kirjan lopussa esitetään kuitenkin kutsu uusille kirjoittajille, tarinaa saa jatkua ja rönsyillä vapaasti. Uskoisin että Stepanin koodeksi jää vaivaamaan ihmiskuntaa pitemmäksikin aikaa.

  • Katri Alatalo
    2019-04-27 03:49

    Mainioita kauhunovelleja, jotka pyörivät mystisen ja kammottavan kirjan, "Stepanin koodeksin" ympärillä. Ajattelin, että näin tiiviisti toisiinsa liittyvät novellit voisivat aiheuttaa kyllästymistä, mutta näin ei kyllä käynyt. Novellit tukevat toisiaan hyvin, mutta jokainen kertoo kuitenkin oman tarinansa.

  • Mikko
    2019-04-08 03:53

    Kokoelman idea oli mielenkiintoinen ja kaikki Lovecraftimaiset tarinat olivat hyvin kirjoitettuja. Harmi vain, että osa niistä oli hieman mielenkiinnottomia ja eivät jättäneet suurempia muistikuvia. Kokonaisuus kuitenkin positiivinen lukukokemus.

  • Marjut
    2019-04-10 23:42

    Oikein mukavaa kepeän kauhistuttavaa bussilukemista.

  • Jussi Katajala
    2019-04-17 03:50

  • Shimo
    2019-04-01 23:49

  • Tuomas Saloranta
    2019-04-13 00:10

  • Samuli
    2019-03-30 21:50

  • Markus
    2019-04-14 02:57